Susannes White Dreams

by Susanne

torstai 20. kesäkuuta 2013

Korupaja Helmi iltatorilla

Eilen ihana ystäväni ja Villen kummitäti Salla kävi kyläilemässä. Saatiin sitten päähämme puoli kahdeksan aikaan lähteä iltatorille katsoon löytyiskö sieltä myyjää, joka tekee vanhoista lusikoista sormuksia.

No löytyihän sieltä mukava pariskunta ja ihana pieni tyttö, jotka olivat tulleet Haapavedeltä myymään lusikkakoruja. Ja mitä ihanuuksia, ei pelkästään sormuksia vaan kaikkea mahdollista mitä voi vanhoista hopealusikoista tehdä. 
Esimerkiksi vanhoista kummilusikoista oli tehty kaiken kokosia ja näkösiä ihania riipuksia!! 
Mikä mahtava idea, nehän vaan mustuu jossain kaapin perällä mutta kaulassa, ranteessa, sormessa tai korvissa ne on kaikkien ihasteltavana :)

minä ihastuin tähän ruusulusikka-riipukseen
toiselta puolelta se on sileä ja kirkas kuin peili

Salla osti sormuksen, joka oli myös ihana ja harmittaa kun en ottanut kuvaa siitä ja että en tajunnut ottaa kameraa mukaan torille

käykääs ihmeessä tsekkaamassa facebook sivut, heille voi lähettää vanhoja lusikoita ja toivoa mitä haluaisi niistä tehtävän. Mun mielestä tosi mahtava idea. 

ja tämä ei ole maksettu mainos

Täällä on satanut vettä koko päivän, mutta ei haittaa nyt lähdetään mökille ja laitetaan sauna päälle ja jos sattuu vesi nousemaan Kokkolan seudulla, niin se johtuu siitä, että minä heitin talviturkkini, jiihaa ;)

Oikeen ihanaa ja nautinnollista suvenjuhlaa teille kaikille ihanille lukijoille. Pitäkää huolta toisistanne :)

7 kommenttia:

  1. Vitsit mikä hieno idea! Oikein ihanaa ja aurinkoista juhannusta!

    VastaaPoista
  2. Lusikkakorut ovat mahtavia! Itselläni on yksi lusikkasormus ja se on lempparisormuksiani.
    Aurinkoa juhannukseesi!

    VastaaPoista
  3. Kauniita ja ainutlaatuisia koruja. Täälläkin on satanut koko päivän ja ollut n.10 astetta, vaikeaa uskoa että huomenna pitäisi olla hellettä :) Hauskaa juhannusta!

    VastaaPoista
  4. Ovatpas somia...Minäkin ripustin viimme jouluna hopialusikat kuuseen...Lupsakkata jussia sinulle :)

    VastaaPoista
  5. Noi on kyl niin ihania!! Hauska idea tuossa yläpuolella Lovviiisalla, lusikat kuusenkoristeiksi, idean voisi melkein vaikka kopioida! =)

    VastaaPoista

Kiva kun jätit kommentin!