Susannes White Dreams

by Susanne

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Pientä pohdintaa ja pihajuttuja


Meillä se pesä sitten tyhjenee kun nuorimmainenkin muuttaa omilleen tyttöystävänsä kanssa viikon päästä.
Vanhempi poika muuttaa isompaan asuntoon Jenninsä kanssa ja nyt sitten nuoripari muuttaa siihen heidän pieneen asuntoon.


isäntä, poika ja miniä hakivat ensimmäisen vuokrasopimuksen allekirjoittamisen kunniaksi vähä pizzaa, juu ihan pikkusen vaan, jösses ku oli valtava, siis yksi slaissi oli normi pizzan kokonen


Voi hurja, mitenkähän tästä oikeen selviää, tää on varsinaista muutosten aikaa.
Meidän Miisukin eli aikuisena adoptoitu tytär, hih siis oikeesti 15-vuotta nuorempi työkaverimme muuttaa Seinäjoelle, osti siltä sulhonsa kanssa asunnon ja nyt jättää meidät. Tai siis viettää kaiken vapaa-aikansa siellä mutta onneks on töissä vielä meiän kanssa.

tämä kyltti onku tehty meille, meillä on aina porukkaa, varsinki näin kesäaikana. Olenkin nauranut, että laitan kyltin tienposkeen et kahvila tai terassi auki :)

Pitkästä aikaa jotain meidän pihalta
pihakukista
tämä mun omakasvattama kukkanen on kasvanut tosi paljon 

siihen on tullut oikeen nuppujakin, kohta nähään millainen kukka sieltä paljastuu, nimeä kun en taaskaan muista ;)

rojekti vähä kusee ;) kun vettä tulee vähä väliä mutta kaks on jo maalattu 7 jälellä, ehkä sit ens kesänä valmis
elämäni ensimmäinen kasvimaa kukoistaa muustakin kuin rikkaruohoista, ylin rivi on sitä rikkaruohoa, hih

olikohan tää kesäkurpitsa?? no ainakin se kukkii ja eikös se ole hyvä merkki??

chili on vähä kärsinyt jostain kirpuista mutta kun tarkasti kattoo niin siinäki on nuppuja

Pepe on tarkkana

ei ollut meillä heinäseipäitä mutta isäntä teki mulle pari kesää sitten hienon kopion, hah, nyt on seipätä ja saa tehdä uuden alkuperäisen jutun :)

tykkään tästä kynttilälyhdystä paljon

takapihan terassin ilme tulee muuttumaan paljon loppukesästä, sittepä näätte kun on valmista, viimestään ens kesänä, pitää ottaa säävaraus huomioon (lue laiskuus) ;)


kaunis väri, nätti kukka
Mulla on onneks huomenna vapaapäivä, jospa ei satais niin sais maalattua ja jos sataa, niin vois lähteä ajelulle vaikka Kannuksen suuntaan ihastelemaan sisustus- ja lahjapuoti Hannaa :)

Mukavaa tiistai iltaa sulle!



7 kommenttia:

  1. Hei! Samaa vaihetta eletään: meidänkin lintuset lensivät ihan hetki sitten pesästä. Elämä on nyt kiireetöntä ja rentoa, mutta välillä kun kaikki neljä ovat samaan aikaan paikalla, vilskettä ja vipinää syntyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips, juu meillä on kyllä hulinaa ollut taas koko kesän, toisaalta oottaa sitä, että tupa rauhottuu, hih

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Sorry!
    Niin siis, elämän muutos voi olla ihanan haikeata...On ihanaa, kun lapset saavat tuulta omien siipiensä alle, sellaista normaalia muutosta...:)Ne äidin tunteet...♥

    Ihanan kotoisia kuvia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin, olipa ne kuinka isoja pojan köriläitä vaan, niin kuitesi ne on aina äiskän pikkupoikia ;)

      Poista
  4. semmosta se elämä on , toisaalta ihanaa ja toisaalta haikeaa...
    mutta nyt alko haluttaan pizzaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niipä, se on sitä laiffii, aikansa kutakin, niinhän se menee ;) Oli kyllä melkonen ilmestys se pizza, olin ihan äimänkäkenä, hahaa :)

      Poista

Kiva kun jätit kommentin!