Susannes White Dreams

by Susanne

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Sunnuntai päivän juttuja


Tervehdys vaan kaikille!

Ihana sunnuntai, aamusta nukuttiin puoli yhteentoista asti, 10 tuntia posotettiin. 
Ihanaa oli herätä lumiseen maisemaan, lunta oli tullut yön aikana lisää ja päivällä aurinkoinen paistoi niin kauniisti.


tällainen on maisema meidän pihalla, ihanan valkoinen

Päivällä kävimme Miekkosen kanssa uudestaan Tullipakkahuoneen joulumarkkinoilla, nyt oli kamerakin mukana ja tässä teille muutama kuva sieltä.


kaunis vanha tiilirakennus

tarjolla oli sukkaa, kynttilää, korua, joulujuttuja
ja kaikkea mahdollista kaunista
 

ystäväni JanetK:n pöytä täynnä kaikkea ihanaa

isoja, pieniä tähtiä ja sydämiä, kransseja, kaikkea
kaunista sisustustavaraa

risutötteröitä eri kokosia

Maija Finnilän ihana pöytä täynnä kaikkea kaunista
itsetehtyä käsityötä

on nisseä eri kokoista ja enkeleitä, tyynyjä, peittoja,
tosi kiva tuo joulusukka-joulukalenterikin

ja aivan ihastuttavia tähtiä, todella kauniita.
Maijan löytää Mannerheimin aukiolta 7-15.12 Vanhan kaupungin joulutorilta sekä 14.12 kaupungintalon joulumyyjäisistä

tällainen ihana Maijan tekemä enkelineito muutti meille

Kävimme myös Rossossa syömässä ja kyllä oli hyvää
kanaavuohenjuustolla ja punaviinikastikkeella, nam.
Tulipa vähän löytöjä pukinkonttinkin ;)

sunnuntai ilta pimenee ja kynttilät syttyvät meillä

Oikeen tunnelmallista sunnuntai-iltaa sinulle!

8 kommenttia:

  1. Oi mitkä ihanat joulumarkkinat, oi jospa oisin voinut olla mukana... Onnea miljoonasti projektisi etenemiseen, mistä kerroit edellisessa postauksessa, aivain huipputulos! Mukavaa alkavaa viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa, on kyllä ihanaa kun viimeinkin olen päässyt elämän syrjään taas kiinni :)
      Mukavaa ens viikkoa sullekkin!

      Poista
  2. Miten paljon kaikkea ihanaa tarjolla! Tuolla kyllä sekoaisi helposti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä siellä olis ollut vaikka mitä mukavaa, paljon jäi pakostakin hankkimatta ;)
      Mukavaa marraskuun viimeistä viikkoa sulle!

      Poista
  3. Mukavia nuo joulumarkkinat,kaikea kivää siellä on .Kauniilta näyttää pihassanne lumi valaisee kauniisti.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä joulumarkkinat on niin kivoja ja on kyllä ihanaa kun tuli lunta, niin pikkusen valosampaa on.
      Mukavaa uutta viikkoa sulle Ritva!

      Poista
  4. Minäkin kävin serkkuni kanssa eilen tunnelmoimassa joulumarkkinoilla. Tullipakkahuoneen lisäksi kävimme Käsityökeskuksessa ja Riinan vintillä vanhassakaupungissa. Oli kivaa ostella joululahjoja ja saimme myös molemmat uutta intoa omiin väkerryksiin. Ja tietysti maistelimme glögiä ja joulutorttuja, molempia ekaa kertaa tänä syksynä.
    Kaikkea mukavaa olet sinäkin löytänyt! Me mennään Tallinnan joulutunnelmiin hiukan ennen teitä! Valoisaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mä en olekkaan vielä joulutorttua syönyt tälle joululle. Mukavaa ja nautinnollista reissua teille Tallinnaan :)

      Poista

Kiva kun jätit kommentin!