Susannes White Dreams

by Susanne

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Sunnuntai puuhastelua

Tere!
Mun pitäis kovastikkin jo olla nukkumassa, mutta ei vaan uni tule vaikka kuinka yrittää. Aamulla on kello soimassa seitsemältä ja kahdeksaksi sitten töihin, saas nähdä nukunko ollenkaan ennen kellon soittoa :(

Sunnuntaina sain paljon aikaseks ja tehtävälistalta voi viivata matonpesun yli.
Mulla kestää nykyään kaikki hommat paljon kauemmin kuin ennen ja varsinkin aloittaminen on tosi vaikeeta. 
Eilen sit tempastiin ja heti puolenpäivän aikaa matot pesuun ja nopeesti kävi painepesurilla, siinä ei kauaa nokka tuhissut kun valmista tuli.
Mutta eikös se niin olekkin, että hyvin suunniteltu on puoliks tehty. Koko kesän suunnittelin ja vot, valmista tuli, eipäs tartte tuotakaan asiaa enää murehtia )



matot tuli pestyä ja pihalla leijaili ihana mäntysuovan tuoksu. Rantaan ei keretty päivällä, ystävät tulivat kaffille ja nuoret parit sitten grillaamaan meille, joten


illalla kävimme ihastelemassa Ollin ja Saaran luona heidän

kolmivuotiaita pupuveljeksiä, kertakaikkisen ihania 


pörrösiä ja pehmeitä 


sitten ajoimme Meripuistoon ihailemaan auringon viimeisä säteitä


vastarannalla purjehdusseuran laiturissa hienoja veneitä


kauniit värit taivaalla

merta, kiveä ja hiekkaa, voiko parempaa ollakkaan siihen lisättynä meren tuoksu


asuntomessualue on kuin oma kaupunkinsa




kesämökkejä vastarannalla


kaunista heinää

uimaranta, muutama uimarikin oli vielä illalla kymmenen aikaan ja lämpömittari näytti 21 astetta


viimeiset säteet ennen kuin menee metsän rajaan piiloon


näkymää Suntinsuulle ja venevajoille

ihanat värit taivaalla

Mukavaa ja toivottavasti vielä aurinkoista viikkoa juuri sinulle lukijani :)


21 kommenttia:

  1. Kauhea mihin aikaan olet kukkuillut ja postannut :)
    Mulla on vielä matonpesu hoitamatta ja enää tämä viikko lomaa..toden totta kaikkeen ryhtyminen takkuaa jostain syystä.
    Tsemppiä viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt on nukkuminen niin vaikeeta meikäläisellä, saas nähä miten kauan tätä jaksaa ku aamulla ylös ja töissä pitäis vähä olla niinku tällä planeetalla :(

      Poista
  2. Puhtaan tuoksuiset matot.Ihania pupuja.Hyvää alkanutta viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sulle Ritva, mäntysuopa on niin ihanan tuoksusta!

      Poista
  3. Puhtaan maton tuoksua ei voita mikään...:)

    VastaaPoista
  4. Mattopyykillä olin minäkin eilen, oikein harjan ja mäntysuovan kanssa. Niin suloiset puput ja ihania kuvia!Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  5. mäntysuopaisten mattojen tuoksu on jotain ihaninta maalimassa. miulla vielä yksi matto odottaisi pesua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mattopyykki on ollut mulle oikeen terapiaa, varsinki ennen kun sai oikeen möljän päällä pestä. Nyt jotenki siitäkin mennyt viehätys kun vaan painepesurilla suhauttaa ja vähä harjaa näyttää.

      Poista
  6. Ihana päivä sulla takana, huomasitko että olin heittänyt sulle pienen haasteen...

    VastaaPoista
  7. Kyllä nyt kelepaa, kun matot puhtaina :)
    Voi miten suloisia pupujusseja!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kiva kun saa sit syksymmällä puhtaat matot lattialle :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. apua, ei siis syötävän oikeasti vaan niin suloisia että vois pussata loputtomasti <3 (pakko oli tulla korjaamaan :))

      Poista
    2. Hihii, juu on ne kyllä syötävän ihania ;)

      Poista
  9. Mattopyykki pitää kerran kesässä hoitaa. Mekin käytiin pyykillä viikko sitten. Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  10. Jos niitä mattoja olisikin vain muutama, homma olisi lystiä puuhaa... Vaan kun melkein sata mattoa pesen painepesurilla, on se jo pakkopullaa mäntysuovan tuoksusta huolimatta! Toivotaan aurinkoista ja lämmintä loppukesää, että saan urakan tehtyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no voi huh huh ;) Onpas sulla urakkaa kerrakseen sitte, toivotaann tosiaan kuivaa loppukesää!

      Poista

Kiva kun jätit kommentin!