Susannes White Dreams

by Susanne

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Lauantain hommailuja


Heipsan!
Lauantaina saatiin herätä taas ihanaan auringon paisteeseen, huippua! Olispa nyt mahollisimman pitkälle tämmöiset kelit.
Tuolla edellisessä postauksessa jo ihmeteltiinkin, että enkö muka ostanut mitään. No ostin, mutta itsekkin ihmettelen sitä, että miten vähän, hih. Vain kaksi tavaraa lähti mun matkaan.



Juthbackan markkinoilta löytyi tällainen ihana liemikulho, hintaa oli 15 euroa

iltatorilla olen katsellut tällaista mutta en ole raaskinut ostaa kun hintaa oli 15-25 euroa enemmän
tällainen emalivati löytyi myös markkinoilta, valkoista vatia olen etsinyt jo kauan ja nyt löytyi kolmella eurolla

Lauantaina käytiin kaupungilla kiertelemässä ja ihmettelemässä mutta mitään en ostanut!!

Blogini on saanut uusia lukijoita, joita en ole muistanut toivottaa tervetulleeksi vielä ollenkaan. Siis tervetuloa mukaan elämääni Kukkaiselämän Satu, Kikke, Meidän Harmoian Minna, Hilma sekä Pellavaa ja Lohikeiton Johanna. Wellcome LotteKlamotte!

viikonlopun kunniaksi ihanan värinen kukka



jotain sain sentään aikaiseksikin, äidin vanha pöytä saa nyt uuden elämän, sain hiottua sen ja nyt sitten valkoista maalia pintaan niin hyvä tulee

tällasen vanhan penkin löysin regionlinesta ennen kuntoutus reissua. Penkin ja pöydän paikka tulee olemaan takapihalla ens kesänä, nyt ne ovat vain laskeutuneet tähän etuterassille

penkillä on oikeen historia tiedossa, entinen omistaja oli ostanut sen Perhon tai Oksakosken postista jokunen vuosi sitten, siellä se oli palvellut 50 vuotta. Nyt se saa valkoista maalia pintaan ja palvelee meillä istujia.

Oikeen leppoisaa sunnuntaita sulle, toivottavasti sielläkin paistaa aurinko!


18 kommenttia:

  1. Kivoja löytöjä!
    Täällä paistaa aurinko, -ja sitä toivon sinulle alkavaan viikkoon!

    VastaaPoista
  2. Ihana liemikulho ja tosi kiva emalivati. Hienot löydöt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eikös olekkin, tykkään kyllä tosi paljon molemmista :) Mukavaa uutta viikkoa sulle!

      Poista
  3. Ompa kaunis liemikulho,emalivateja enään harvoin näkee.Mukavaa pyhäpäivää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta, oon kauan ehtinyt tollasta ja nimenomaan valkoista vatia. Aurinkoista pyhää sullekki ja uutta viikkoa!

      Poista
  4. Hyviä löytöjä olet tehnyt :)
    Kyllä shoppailu on niin mukavaa :D

    VastaaPoista
  5. Voi ihanuus tuota liemikulhoa ! Ja vatia...hienot ostokset !
    Pöydästäkin tulee kaunis maalattuna...
    täälläkin on paistellut ihanasti ja kuuleman mukaan kauniit kelit jatkuisikin vielä!
    Kivaa uutta viikkoa sinulle♥

    VastaaPoista
  6. söpö kulho ja vateja tarvii aina :)
    ihana tulee tuosta pöydästä, nään sen jo valkoisena :)

    Mukavaa elokuun viimestä viikkoa !

    VastaaPoista
  7. voi siellä on taas vaikka mitä kivaa saatu aikaiseksi, mukavaa alkavaa viikkoa

    VastaaPoista
  8. tuo emalivati 3e:lla!!! apua, johan on ollut halpa!!! siihen saisi niin kivan syysistutuksen..
    tuumaa edes yksi kerta vielä ennen kuin maalaat valkoiseksi tuon ihanaisen penkkikaunottaren, se on nyt patinoituneena mielestäni niin ihanan shabby chic!! <3

    VastaaPoista
  9. Kivoja löytöjä olet tehnyt, tuo penkki on lempparini, tykkään kovasti.
    Xx

    VastaaPoista

Kiva kun jätit kommentin!