Susannes White Dreams

by Susanne

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Hammaspeikko pilas venetsialaiset


Tervehdys!

Venetsialais viikonloppu meni vähä pipariks mun osalta kun keskiviikkona alkoi hammassärky, torstaina pääsin hammaslääkäriin perutusajalla. No luulin, että nyt helpottaa mutta ei suinkaan. Torstai yö meni valvoessa ja toinen puoli kasvoista turpos kivasti :( 
Lauantaina sit istuin aamusta heti päivystävällä hammaslääkärillä. Nyt sunnuntai iltana alkaa jo olla suht normaali olotila, mitä nyt pos
ki on vielä vähän turvoksissa.

Perjantaina juhlittiin vanhimman poikamme 21-vuotis synttäreitä sekä toisen miniän 19-vuotis synttäreitä. Kun Mikko syntyi 21 vuotta sitten Helsingissä, niin oli myös venetsialais viikonloppu ja ankara ukkonen.
Ei meillä mitään isompia kemuja ollut, nuoriso tuli meille istuun iltaa vähäksi aikaa ennen omille teille menojaan. Myös Villen appivanhemmat olivat istumassa iltaa meillä ja miehet testasivat meidän ihanan pikku saunan :) 



vähän tunnelmaa sisältä

pikku tuikut luovat ihanan tunnelman



takapihalla on kyllä niin pimeetä kun sinne ei tule sähköä mutta onpahan ainakin tunnelmaa

sunnuntai iltana pääsin itse testaamaan saunaa ja voi mahoton kun oli ihanat löylyt, vielä kun saadaan se palju tuohon viereen, niin ei paremmasta väliä :)

ihanat kynttilälyhdyt, on tää syksy vaan ihanaa aikaa, koko
viikonlopun on ollut aivan ihana auringonpaiste mutta nyt illasta alkoi sataan

Oikeen mukavaa syyskuun alkua sinulle!
Toivottavasti syyskuu on yhtä aurinkoinen kuin elokuukin oli :)


11 kommenttia:

  1. Kyllä on tunnelmallisia kuvia.Hyvää syyskuun alkua:)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana tunnelma välittyy kuvista!
    Ja tuo ikkunarauta...vai mikä lie nimensä...siis tuo joka on hyllyllä kynttilöiden taka, on ihana...tahtoo kanssa...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, itse olin ihan kiukussa kun kaikki kuvat oli niin pimeitä, mutta onneks muutama onnistu kuitenki :)

      Poista
  3. Voih, kuulostaa kipuisalta! Jaksuja sulle sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari, voin sanoa että mukavempiaki viikonloppuja on ollut :)

      Poista
  4. Hammaspeikko ei ole kiva ei!!:(
    Mutta tunnelmat on teillä ollut kohdillaan!;)
    Kyllä syksy on ihanaa aikaa, vaikka aina alussa podenkin suurta haikeutta kesän perään...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, haikeena hyvästelee aina kesän ja tuntuu et joka vuosi on vain vaikeempaa aatella et tulee taas se pimee, kostee ja kylmä marraskuu, joka on kaikista pahin kuukausi, mut sen kun pääsee ohi ni helpottaa ja sit onki jo joulu :)

      Poista
  5. Oikein ilosta keskiviikkoaamua kammarista ! Hui kun pelekään noita hammasjuttuja. Soma sauna ja ihanoita hämäränhyssyn tunnelmia sinulla täällä :)

    VastaaPoista
  6. Onpa ihanan tunnelmallista! Blogissani on muuten sinulle haaste, hauskaa päivää!

    VastaaPoista
  7. Onpa ihanan tunnelmallista! Blogissani on muuten sinulle haaste, hauskaa päivää!

    VastaaPoista

Kiva kun jätit kommentin!