Susannes White Dreams

by Susanne

lauantai 30. maaliskuuta 2013

TRULLEJA LIIKKEELLÄ


Lankalauantai ja trullit liikkeellä

Meillä kävi päivän aikana varmaankin yli 20 trullia, ihania iloisia lapsosia, jotka virpoivat niin tosissaan ja miten onnellisia olivat kun saivat karkkia koriin tai pannuun.

 kaksi ihanaa pupua ja noita pyrähtivät virpomaan


Tänään meillä vaan hölläillään ja nautitaan vapaasta. Nuoripari on kotona ja appivanhemmat tulivat Ylläkseltä kotimatkallaan yöpymään meille. Huomenna taas mennään jännittämään Tiikereiden peliä ja kannustamaan oman kylän joukkoue voittoon :)
Hyvää pääsiäisen jatkoa vaan kaikille!



perjantai 29. maaliskuuta 2013

EKA TUNNUSTUS


Pitkäperjantai ja aurinko paistaa!!

Ystävät kävivät kaffittelemassa ja myöhemmin pientä illanistujaista heidän kanssaan, tosi mukava päivä siis ollut ja tulee olemaan.




keskiviikkona oli jo pääsisäiskoristeita alennuksessa -50%


kanalla on munat vielä masussa

Voi hurja, olen saanut ensimmäisen tunnustuksen ihanalta blogilta PITSI JA PIPARI, siitä suuri kiitos  Marille.

Ihan meinasi mennä kahvi väärään kurkkuun kun luin Pitsi ja Pipari-blogia ja näin siinä oman blogini nimen, piti oikeen pari kertaa kattoa, että oli se mun blogi siinä mainittu, hih


                Tässä ohjeet haasteeseen:

       1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi
           haasteen sinulle.
        
       2. Valitse 5 blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja 
           kerro se heille, jättämällä kommentti heidän 
           blogiinsa.

         Minä heitän haasteen näille ihanille blogeille


                                     
1. From the Inside
                             2. Koti preciosa y la vida de Sandra
                                   3.Valkoisen lumoissa
                                   4. Pieni kermakakkukoti
              5. PuistonKulman Maalaisromanttinen Tupa                          


                    Ottakaa mukaanne tämä


        3. Toivo, että ihmiset, joille jätit palkinnon,
            antavat sen eteen päin viidelle.


                  Ja sitten haasteen kysymyksiin

             Viisi asiaa, joita tarvitset

                        päivittäin:

               kahvia ihan ekaks aamulla, ruokaa pitkin päivää,
                ukkokultaa joka päivä moneen asiaan useasti,   blogit ja tietty herkkuja
   
                                           
                Viisi kirjaa, joita suosittelet
                        muille:

                Anne Frankin elämä, Sidney Sheldonin kirjat,
        Nora Robertsi kirjat sekä Leena Lehtolaisen
        kirjat       
 En nyt muista muita kirjailijoita puhumattakaan kirjojen nimistä, mut luen kaikkee hömppää, sellasta aivot vapaalla-kirjoja ;)
                       
                        
                                  Viisi materialistista
               joululahjatoivetta:

pihasauna, kylpytynnyri, huvimaja, matkalahjakortti ja ompelukone

Juuh, ei mitenkään vaatimattomia lahjoja, taitaa pukille
                          tulla hiki, hih

              
                  Viisi paikkaa, jossa haluaisit
                          käydä:

 Australiaan olen halunnut jo nuorena, Ranskaan haluaisin mennä uudelleen sekä Ameriikkoihin, uutena kohteena olis Italia ja Kööpenhamina
                                                      

                  Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat
                          sinua:

  Olen rempseä, malttamaton mutta rehellisen empaattinen haaveilija
                       

                                     Viisi elämänohjetta, jotka
                haluaisit jakaa toiseille:
                  
     - Kohtele toisia kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan
                            
  - Ole rehellinen, vastaa teoistasi ja sanoistasi
                           
  - Älä anna muide kävellä ylitsesi, tunne arvosi ja 
     oikeutesi

  - Älä lannistu vaan yritä uudelleen vaikka se koville   
     ottaakin    
                
  - Opi tuntemaan rajasi, kykysi,
     jaksamisesi ja ole itsellesi armollinen, älä vaadi
     itseltäsi enempää kuin muiltakaan ja kaiken                      
     lopuksi; rakasta itseäsi!                    
                         
 Näitä hienoja ohjeita pitäis tietysti muistaa itsekkin noudattaa!!
                     
              


torstai 28. maaliskuuta 2013

KIIRASTORSTAI

Kiirastorstai ja pääsin töistä jo kello 13, töissä oli mukavan rauhallinen päivä ja nyt alkaa sitten neljän päivän vapaat ja pääsiäisen vietto, mahtavaa :)
Kaupassa on käyty ostamassa herkut trulleille ja tietty ittellekkin, nyt toivotaan vaan että olis hyvät kelit ja aurinkoinen paistais!

Huushollia on laitettu hieman järjestykseen vaikka ei se kyllä oikeen missään näy kun tavaraa on joka paikaassa remontin takia. Isäntä on repinyt tapetit jo seinistä pojan vanhasta huoneesta ja pääsiäisen jälkeen kaatuu sit seinä, hih


perhonen on lehahdellut narsisseihin


terassikin on sonnustautunut juhlaan


meidän Madonnatkin odottavat pääsiäistä
nyt aion nauttia kaffia ja lukea rauhassa tän uuden lehden
auringonpaisteisella terassilla.




Rauhallista ja tunnelmallista pääsiäisen aikaa teille kaikille siellä :)



keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

SITÄSUNTÄTÄ


Vielä huominen pitäisi jaksaa töissä ja sitten neljän päivän vapaat.
Eilen oli jännä ilta, oltiin katsomassa lentopalloa Tiikerit - Etta, jonka Tiikerit voitti ja pääsi näin pelaamaan SM-mitaleista. Kyllä oli mahtava tunnelma, vanhakin oikeen riehaantui fiiliksestä!!

Eilen oli myös täyskuu ja piti ihan kokeilla ottaa kuva siitä kuumollukasta, oli se niin hienon näkönen. 

kuumollukka täydessä loistossaan

Madonna-patsas kotiutui postipaketissa Vaasasta Kaunis Coto-liikkeestä
kaunis Madonna
ensimmäinen Madonna ja lapsi-patsaani
narsissit väriloistossaan
nämä astiat löysivät myös tiensä meille
sekä tämä peili löytää paikkansa sitten kun remppa on valmis

Ei muuta tällä kertaa, rattoisaa keskiviikko iltaa itse kullekkin täältä matalasta majasta ;)

tiistai 26. maaliskuuta 2013

LAATIKON VÄRI


Heips,

nyt tarvis vähän apua pieneen ongelmaan. 
Olen miettinyt että maalaanko tänän vanhan laatikon valkoiseksi vai annanko olla sen tällaisenaan. Siinäpä vasta pulma ;)

luulisin että laatikko on vaneria

vanha se ainakin on, edessä on pieni nahan palanen jäljellä ilmeisesti "vyöstä" jolla laatikko on suljettu tiukasti

Ei muuta ku kertokaapa mielipiteenne asiasta!


Tänään mennään sit miehen kanssa kannustamaan Kokkolan Tiikerit voittoon lentopallon mestaruusliigan ottelussa Oulun Ettaa vastaan, voittaja menee jatkoon ja pääsee pelaamaan SM-mitalista.

 Ilonalle ja Elisalle tervetuloa lukijaksi, tosi kiva juttu, että löysitte tänne ja toivottavasti myös viihdytte :)



maanantai 25. maaliskuuta 2013

SUNNUNTAI VIELÄ MIELESSÄ


Eilen oli niin ihana päivä aamusta alkaen :) 
Aamupalaksi nuorenparin Roosan ja Villen tekemiä banaanilättyjä, nam niin hyviä :)


Kun tulimme ystävien luota kaffilta, niin menimme retkelle takapihallemme ja isäntä laittoi tulet notski paikalle. Siinä nautittiin auringosta ja savusta sekä paistettiin makkarat meille.

isäntä tekee tulet

ja makkarat paistuu

Pepekin nautti päivästä

Tuli on niin jännä juttu, sitä vois tuijottaa vaikka kuinka ja kauan. Se on ihana, niin kauan kun pysyy hallinnassa ;) 

voisin tuijottaa tulta vaikka kuinka kauan, on se niin lumoavaa
Makkarat, perunat ja salaatti syötiin etuterassilla, jossa tarkeni jo ilman takkiakin, on se niin suojanen paikka :)

Viikon ensimmäinen työpäivä takana ja enää kolme jäljellä ;) Sitten pääsiäisen viettoon, sitä ootellessa mukavaa maanantai iltaa kaikille!




sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

HÖLLÄILY SUNNUNTAI


Moikkamoikka

Jälleen herätys auringonpaisteeseen, ihanaa, voiko päivä paremmin alkaa kun aurinkoinen paistaa ja on vapaata.

Meillä katsellaan tässä aamukaffittelun lomassa formuloita. Eilen en tehnytkään niitä banaanilättyjä kun miniä toi kirjoitusten päättymisen kunniaksi ihanan prinsessakakun ja hyvää oli :)

Joten meillä on tänään aamupalaksi, palmusunnuntain kunniaksi sitten banaanilättyjä ja omatekosta omenahilloa, nam.

pajunkissoja pitää hakea vielä vähän lisää

Tänään ei ole mitään erityistä ohjelmaa, käydään päivä kaffeilla ystävä pariskunnan luona ja hölläillään, ens viikolla alkaakin sit remppa, vihdoinkin :)



Anttilasta löysin tollasia pieniä linnunpönttöjä, kivoja

Mukavaa palmusunnuntaita teille kaikille ja varsinkin sinne muualle suomeen pikku virpojille, meillä virvotaan vasta ensi lauantaina.



GreenGaten teelaatikko, ihana

lauantai 23. maaliskuuta 2013

LAUANTAI PUUHASTELUA KOTOSALLA



Olipas ihanaa herätä klo 09 aurinkon paisteeseen 11 tunnin yöunien jälkeen.
Nyt pyykkikone laulaa tuolla kodinhoitohuoneessa ja edessä onkin varsinainen pyykkisavotta.
Meinaan pestä kaikki petivaatteet ja viikon aikana kertyneet pyykit. Täkit ja tyynyt ovat ulkona tuulettumassa. Illalla on ihana mennä saunan puhtaana raikkaisiin ja puhtaisiin lakanoihin :)


meidän uusi peltikatto, maa on taas routinut ja aita on vinossa hetken aikaa

Mies toi etuterassille tuolit ja aion nauttia lakisääteiset iltapäivä kaffit siellä. Sitten on ohjelmassa hakea tosta lähi mettästä pajunkissat vaasiin.


Iltapäivä kaffit auringossa
Illalla meinaan tehdä banaanilättyjä, ne on niin hyviä :) Joten herkuttelua tiedossa illalla ja ehkä muutama lasi roseviiniä.


tämä seinä on tarkoitus avata ens viikolla, tulee lisää oleskelutilaa pojan vanhasta huoneesta
jotain pientä meiltä, nätti  pieni kaappi
kulmakaapin päällä
ensimmäinen madonna ja lapsi patsaani kaksoisenkelien  kaverina
peltitalo-kokoelmani ja ihana Aarikan enkeli, jonka olen saanut joululahjaksi  kummipojaltani Veetiltä

poikani taidetta


Aurinkoista lauantai päivää sinulle!
Olisi kiva jos jättäisit viestin käynnistäsi, niitä on niin mukava lukea :)


perjantai 22. maaliskuuta 2013

TAAS PERJANTAI


Tänäänkin on ollut tosi kiva päivä :)


nämä purnukat ei liity tähän juttuun mitenkään mutta ovat vaan niin nättejä

Töissä vain kolme tuntia, käväisy kotona syömässä ja sitten kaupungille tapaamaan vanhaa ystävää, joka on tullut pääkaupungista lomailemaan tänne meidän iki ihanaan kotikaupunkiimme ;)
Oli tosi mukavaa nähdä pitkästä aikaa ja päivittää kuulumisia. On se jännä juttu kun jotkut kaverit vaan on sellasia, että vaikka menisi vuosikin tapaamisesta, niin silti juttu jatkuu siitä mihin edellisellä kerralla jäätiin. Ihanaa että on sellasia ystäviä olemassa!!


Blossomista löysin pesuainetta, nätissä pullossa ja pitäähän se tietysti testata

Kyllä viikko on mennyt taas niin nopeesti ja taas on perjantai! Kiva viikko ollutkin, olen palannut töihin ja tavannut tällä viikolla kahta ihanaa vanhaa ystävää pitkästä aikaa.

Rentouttavaa viikonloppua teille kaikille :)

torstai 21. maaliskuuta 2013

KIIRUS TORSTAI


Hellurei ja hellät tunteet <3




Tänään tätä emäntää on viety oikeen kunnolla koko päivän. Työpäivä meni kokonaan koulutuksessa, paljon uutta on tulossa ja vanha ei meinaa pysyä enää kärryillä, no onneks nää ohjelmat oli ihan suht loogisia ja helppoja.

Suoraan töistä menin hierojalle, meillä käy töissä aina keväisin hierojaopiskelijoita, joiden palveluista saamme nauttia korvausta vastaan. Ihana etu!!

Pentikiltä löytyi lisää isompia lasimunia ja kananen mihin ne sopivat hyvin
Suoraan hierojalta menin tunniksi kaupungille ja kävin Pentikissä ja ihanassa Dahliassa, josta löysin kivan pellavasekotteisen neuletekin ja huivin. 

Sieltä kirmasin kampaajalle ja sen jälkeen tapasin nuoruuden ystäväni S:n. Kävimme syömässä Kiinalaisessa ravintolassa, missä oli aivan mahtavan hyvää ruokaa, suosittelen lämpimästi. 



no eihän nää värit taas ole ollenkaan oikeet

Hei, mä oon saanut uusia lukijoita, ihanaa :)
Tervetuloa joukkoon, toivottavasti viihdytte mukana. Ihanaa huomata että on saanut uusia "tuttuja" ja kun joku on viitsinyt kommentoida jotain, se on tosi kivaa :)
Nyt on maha täynnä ja emäntä väsynyt mutta onnellinen :)


tiistai 19. maaliskuuta 2013

HUONEKALU SHOPPAILUA NETISTÄ


Toinen viiden tunnin työpäivä takana päin. Kyllä on ollut tosi uuno olo, hih. Mä oon taas unohtanut kaikki jutut ja saa alottaa alusta, ja uusia muutoksia on vielä tulossa.
Mutta ihan kivaa on ollut olla töissä ja tuntea kuuluvansa johonkin yhteisöön.

Eilen bongasin Regionlinesta pienen pöydän, joka sopii näihin mun uusiin juttuihin. Onni oli puolellani ja sain ostettua pöydän. Sattui olemaan vielä sama myyjä, jolta oli aiemminkin ostanut yhden hyllyn.

enhän mä voinut vastustaa tätä kaunotarta

meille uusi sohvapöytä

pieni, siro ja halpa on hyvä yhdistelmä ;)

Kello on yli kuusi ja aurinkoinen paistaa vielä vähän aikaa, kyllä on mahtavaa kun on valosaa, mielikin on heti pirteempi.
Hauskaa tiistai iltaa kaikille :)


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

ARJEN LUKSUSTA




hetki yksin aurikoisella terassilla, herkuilla ja hyvällä kirjalla maustettuna

juuh, aivan oikeen näette, keskellä päivää lasillinen rose-viiniä, hih

Nyt äidille iltapäivä kaffille ja huomenna olis sitten ensimmäinen työpäivä viiteen kuukauteen. Vähä jännittää mutta eiköhän se siitä mene vanhasta muistista ;)
Leppoisaa ja aurinkoista sunnuntaita kaikille :)