Susannes White Dreams

by Susanne

torstai 18. huhtikuuta 2013

Elvistelyä


Pitipä tulla vähä elvistelemään eilisestä Tiikerien pelistä, aivan huippu!! Loistavan mahtava tunnelma jäähallilla, ihmisiä oli tupa täynnä ja metili korvia huumaava, kuulutuksia ei juurikaan kuulunut. 
Minä ite oon sellanen kiljukaula, että mahto vieressä istuvilla olla korvat kovilla ;) ja meikäläiseltä tietysti meni ääni, hih. Mutta mahtavaa oli Tiikeririt siis voitti kaksi peliä peräkkäin ja tilanne on nyt 2-1 Tiikereille.

Tänään meidän soffa muutti sit uuteen kotiin, käytiin se oikeen sinne saattamassa. Pieni Onni-poika tuntui tykästyvän sohvaan kovasti :)
Nyt meillä on täällä kotona niin avaraa ja huone näyttää puolet isommalta kun ei ole verhoja eikä sohvaa, ihanaa avaruutta kerrassaan :)

ystävältäni synttärilahjaksi saatu sydän on saanut ihania vanhoja kuvia pideltäväksi

Tapetit saatiin tänään ja huomenna alkaa sit tapetointi hommat, vähä jänskättää kyllä miltä se kuviotapetti näyttää seinässä mut eiköhän siitä ihan hyvä tule, ainankin se on aivan erilainen kuin ennen tai koskaan, mitä meillä on ollut.

kultsilta sain tuliaisiksi puisen kahvilaatikon, just hyvän kokonen makukahville. Kyllä se vaan hyvin tietää mistä mamma tykkää :)

löysin uuden tuttavuuden, ruotsalaisen sisustuslehden Home & Countryn, tänään täytyy tutustua siihen paremmin, mutta äkkiä selattuna vaikutti tosi hyvältä

Täällä on sadellut koko päivän ja on niin harmaata mutta hyvä siinä on se, että lumet on todella saanut kyytiä ihan parissa päivässä. Kyllä se kevät sieltä vaan kuitenkin tulee!!
Toiveikasta torstaita sinulle :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun jätit kommentin!